Sen pitäisi olla sellainen, että se ei tartu vaatteisiin ja josta lanka kulkee läpi, tekemättä ikävää uraa sormen päälle.
Siis neulojan sympooli, jota tahtoo kantaa mukanaan jokaisena päivänä ja joka on samalla hyödyke, arjen apuri.
Niin syntyi Woolfox sarjan ensimäinen koru; Ovela

Suunnittelutyö oli pitkällinen projekti, se pyöri mielessä öisin ja silloin, kun neule soljui sormilla illan hämärtyessä. Se ei tuntunut syntyvä mielensopukoissa, poukkoili vaan ja kurkisteli.

Oli pakko puristaa, ottaa kynä käteen ja piirtää. Piti piirtää ja kirjaimellisesti vääntää, jos nyt ei ihan rautalangasta, niin kuparista kuitenkin. Tein prototyyppejä ihan hirmuisen määrän. Sahasin, taivutin, viilasin, hioin, kokeilin ja petyin. Kerta toisensa jälkeen.

Piirsin lisää, leikkasin paperista, teippasin ja kokeilin.Päivästä toiseen ja kolmanteenkin ja sitten lopulta, kaava oli valmis.
Vielä vähän vastoinkäymisiä ja kömmähdyksiä, mutta lopulta ja viimein, sormus oli valmis. Siitä tuli ihana ja ihan heti rakas.
Ovela on hyvä apuri neulojalle.
Kysyin apua nimen valintaan, koska se tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja sopiva nimi löytyikin hyvän ystäväni idearikkaudesta.
Siitä tuli Ovela!
Voit tilata Ovelan itsellesi sähköpostilla suoraan minulta, pirjo.lakkapaa@pp.inet.fi tai jättää kommenttia täällä nettisivuilla.
Hei, kiitos villapesumosaiikkihuivin ohjeesta, aloittelin sitä jo tänään, mielenkiintoista !
Haluaisin vielä kysyä tuosta Ovela-sormuksesta tietoja, onko sen ympärysmitta säädettävissä, vieläkö teet niitä tilauksesta ja jos niin mitä se maksaa ? Kiitos vastauksesta jo etukäteen !
T. Alli
Kiitos viestistä Alli ❤️
Kivaa kun lähdet mukaan neulomaan huivia.
Ovela on säädettävä ja valmistan niitä tilauksesta. Se on valmistettu 925 hopeasta käsityönä. Hinta on 139e.
Jos haluat sormuksen itsellesi voit laittaa minulle viestiä osoitteeseen pinjodesign@gmail.com
💛Pirjo