Oulun Kädentaitomessut

Meillä oli ilo osallistua Oulun kädentaitomessuihin yhteistyössä Taitokeskus Oulun kanssa. 

Suunnittelimme Villapesuohjelman tyyliin sopivan pellavapyyhkeen. Pyyhkeeseen on käytetty Veera pellavalankaa, joka on  100% pellavaa. 

Taitokeskuksen tytöt olivat tehneet tekemispaketista todella ihanan näköisen. Kaunis paperipussi sisältää langat, ohjeen, nahkaisen ripustuslenkin ja taitokeskuksen ommeltavan merkin.

Aivan uskomattoman ihanaa oli se, että paketit menivät hyvin kaupaksi ja me saatiin hyvää palautetta. Moni ihana onkin jo saanut pyyhkeen neulottua ja kertonut olevansa oikein ihastunut tekemäänsä. Se on sitä parhautta, jota on välillä oikein vaikea uskoa todeksi.